
VAPAUS LIIKKUA
Luovuutta, ilmaisua ja iloa liikkeeseen, erityisesti hänelle joka ei tanssi. Vapaudu liikkeessä, ihastu omaan tanssiin ja ehkä alat jopa nauttia siitä.
YHTEYS KEHOON
Opit rentoutumaan liikkeessä, kuuntelemaan kehosi impulsseja ja sinulle luonnollisia liikeratoja.
VOIMAA & PEHMEYTTÄ
Löydät keinoja palautumiseen, liikkuvuuteen, vireyden lisäämiseen, sekä itsesäätelyyn ja läsnäoloon.
Minusta
Olen Ronja Eveliina - joogan, tanssin ja somatiikan ohjaaja. Minulla on myös vahva tausta liike- ja esitystaiteen tekijänä. Työssäni yhdistän monipuolisesti ja luovasti eri tulokulmia liikkeeseen ja kehotietoisuuteen luoden kokonaisvaltaisia kokemuksia, joka tukee hyvinvointia ja yhteyttä itseen, sekä toisiin.

Palvelut sinulle, ryhmällesi tai työyhteisöllesi

Päiväretriitit
Päiväretriitti on kokonaisvaltainen hyvinvointipäivä sinulle, joka kaipaat irtiottoa arjen kiireestä ja haluat antaa itsellesi aikaa olla kehossa – liikkua, levätä, aistia ja nauttia.
Päivän aikana yhdistyvät luova tanssi, somaattinen liike, jooga, kehonhuolto, yin, rentoutuminen, yhteys ja hoitavat elämykset. Ohjelma ei ole suorittamista varten. Saat kuunnella omaa kehoasi ja osallistua juuri siitä kohdasta, missä olet.

Tyhy- ja hyvinvointihetket yrityksille
Kaipaatteko työyhteisöön uutta energiaa, palautumista ja yhteistä tekemistä?
Suunnittelen ja toteutan yrityksille räätälöityjä TYHY-tunteja, jooga työpajoja ja elämyksellisiä virkistyspäiviä Pohjois-Karjalassa ja Helsingin seudulla. Voin tulla yrityksenne luo paikanpäälle tai järjestää toisen tilan ja valmiin paketin toiveitanne kuunnellen.

Miniretriitit
Miniretriitti on muutaman tunnin mittainen kokonaisuus, jossa saat pysähtyä arjen keskellä liikkeen, kehollisen kokemisen ja palautumisen äärelle.
Kokemuksia
"Dynaaminen piiri oli lahja itselle kohti parempaa itsensä tuntemista ja kehoyhteyttä."
"Tanssiminen oli niin mahtavan vapauttavaa ja kaikki harjoitteet tekivät hienon kokonaisuuden."
"Lämmin ja syvä meno, johon saa turvallisessa tilassa osallistua oman olon mukaan."
"Paljon oivalluksia siitä mitä tarvitsen, mikä tuntuu omalta ja mitä haluan lisätä elämääni."
"Toisten naisten tuki ja jakaminen vaikuttivat. Pareittain tehtävät harjoitteet olivat ihania juuri naisporukalla."
"Naisten piirit olivat voimauttavia keitaita hektisen arjen keskellä."
"Sain oivalluksia ja paluun siihen, että liikkeen kautta voi vaikuttaa omaan energiaan."
"Riittävän hyvä on riittävän hyvä. Siinä lempeä motto, jonka haluan muistaa."



Haluaisitko järjestää TYHY-hetken, yksityistunnin ystäväporukalle tai hyvinvointia osaksi juhlapäivää?
Ota yhteyttä - suunnitellaan sinulle sopiva kokonaisuus.
Aorin Movement Art ja päiväretriittikonsepti syntyi retriittipilotti-hankkeessa, jossa pilotoitiin retriitti- ja työhyvinvointipalveluita. Hankkeen tavoitteena oli kehittää uusia palveluita sekä niiden markkinointia. Hankkeen tuloksena syntyi pohja monipuolisille hyvinvointi- ja työhyvinvointipalveluille.
Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Joensuun Seudun Leader -yhdistykseltä.

